Hautausmaan kukkapenkistä löytämäni luut kummittelee vieläkin mielessäni.Yritän etsiä noille hyvän paikan,hautaan syvälle.Mieheni on tyrmistyneempi kuin minä.Keskustelin aamulla tovin hänen kanssaan.Sanoin että hänkin varmaan ymmärtää kenen luu se on-hänen 70-luvulla haudatun äitinsä.Ehkä tämä on kohtalon sanelema juttu.Laitan ihan mielelläni luun hienolle paikalle,tontillemme.En ehtinyt tavata mieheni äitiä.Kuulemani mukaan hän oli hyvä ihminen.Näin tämä menee.Lähtö voi tulla nopeasti kenelle vain,niinkuin Susanna Haapojalle.Kuinkahan hänen vanhempansa jaksavat ainoan lapsensa kuoltua.Mieheni sanoi:nyt loppui joulukortit Susannalta,eduskunnasta :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti